sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Herättelyä

Otin tämän tauon sitten ihan tosissani. Oli yksi pelijuttu joka nielaisi minut pari viikkoa sitten ihan kokonaan. Takaraivossa vähän ärsytti se, etten ole kirjoittanut mitään, mutta ei se hidastanut tahtia. Vähän podin huonoa omatuntoa, mutta silti jatkoin eteenpäin. No nyt sain tehtyä sen, minkä halusinkin ja peli-into alkoi hiukan laantua. Tänään totesin varmaan ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon, että ”ehkä olen nyt pelannut tarpeeksi”.

Emmää nyt ihan toimeton ole kuitenkaan ollut. Sairastin kevään ensimmäisen flunssan ja siirsin L:n osuudet vihdoin kirjoitusvihosta koneelle. Kopioin 19 500 sanaa ja saman verran jätin siirtämättä. Ne oli enimmäkseen pohdintaa ja äänen avausta. Kaikenlaista hölöttämistä mitä joskus täytyy saada ulos ennen kuin tekstiä alkaa syntymään.

Tavallaan tekisi mieli alkaa kirjoittamaan L:n osuuksia uudestaan ja muuntamaan raakateksti seuraavaan muotoon. Tarina elää kuitenkin todella paljon projektin tässä vaiheessa. Tulee uusia ajatuksia tai jokin epämääräinen ajatus selkenee. Tämä osuus olisi hyvä tehdä sitten kun tiedän, että saan tehdä sen keskeytyksettä. Nyt ei kuitenkaan ole edessä sellaista hetkeä. E on tulossa kohta takaisin ja L siirtyy sitten taas tauolle.

Koska jotain teki mieli kuitenkin tehdä aloin sitten editoimaan K:n osuuksia. Olen alkanut vihdoin ymmärtämään, miltä haluan K:n kuulostavan. Osa k:n osuuksista on kirjoitettu juuri sillä tietyllä äänellä ja nämä osuudet toimivat. Valitettavasti 90% on kirjoitettu jotenkin ihan toisin ja nämä osuudet taas eivät toimi lainkaan. Maanantaina kulutin kaksi tuntia editoiden 100 sanaa kunnes olin niihin tyytyväinen ja tiistaina toistin session seuraavan 100 sanan kanssa. Muina päivinä olen editoinut sen 20-30 min aikana joka minulla on aamulla käytettävänä aamiaisen syönnin ja töihin lähdön välissä. Viikon saldo on vajaa 400 sanan kohtaus johon olen melko tyytyväinen. Muutama kohta vielä särähtää korvaan, mutta jotenkin en nyt osaa tehdä niille mitään. Ensi viikon tavoite on saada ensimmäinen luku editoitua. Editoitavaa on 300 sanaa sekä yksi uusi kohtaus mikä pitäisi vielä kirjoittaa.