maanantai 2. lokakuuta 2017

Syyskuussa luettu

Tein kirjasta varauksen kun olin worldconissa ja osallistuin yhteen kauhupaneeliin. Joku paneelin keskustelijoista mainitsivat Mia Vänskän Musta kuu joten kaivoin taskukirjaston esille ja tein varauksen. Tämä kirja hiipi uniin. En enää muista kunnolla mitä siinä tapahtui, mutta jotain jännää. En näe miltei koskaan painajaisia, joten kaikki vähän tavallista pelottavat unet ovat tervetulleita. Hyvä kirja, tätä voi suositella. 


Taas näitä hyvänmielenkirjoja joita haalin ympärilleni. Barbara O'Haren varhaislapsuus on sarja laiminlyöntejä ja väkivaltaa. Tapahtumat ennen sairaalaan joutumista on kaura luettavaa eivätkä ne yhtään parane, kun hän päätyy Aston Halliin ja tohtori Milnerin tutkimuksiin. Mielenkiintoinen kirja jonka luki ihan muutamassa päivässä. 

I Should Be Writing on Mur Laffertyn uusin kirja jonka juuret ovat samannimisessä podcastissa. Tämä oli tällainen välipalakirja. Se on kaunis, lyhyt ja sopii miltei ensimmäiseksi kirjoitusoppaaksi.En ihan hirveästi saanut tästä mitään irti, muuta kuin pari uutta podcastia jotka mainitaan kirjan lopussa.

Ennen Auschwitzin seitsemän kääpiötä -kirjaa yritin lukea Paula Hawkinsin uusinta. Pääsin just ja just 19 sivun paikkeille ja sitten lopetin. Teksti oli kankeaa, lukeminen uuvuttavaa ja lopulta en vaan jaksanut. Pettymys oli karvas sillä kirjan juoni kuulostaa mielenkiintoiselta ja pidin kovasti Nainen junassa -kirjasta. Aina kun joudun taistelemaan kirjan kanssa olen varma, etten enää koskaan tule kokemaan hyvää lukuhetkeä. En tiedä, miksi aivot vääntyy ylidramaattisuuden puolelle, mutta niin ne tekevät. Pistin Hawkinsin pois ja otin tämän kirjan käteen ja luin yhdeltä istumalta 70 sivua. Lopetin vain koska seuraavana päivänä oli töitä ja oli pakko mennä nukkumaan. 


Tässä valeuutisten aikakautena jonkin tällaisen kirjan lukeminen pitäisi olla kansalaisvelvollisuus. 


En tiedä miten Kostetin kirja oli jäänyt minulta huomaamatta, mutta kiinnostuin tästä kun Vaarna kirjoitti siitä. Ihana tarina ja Kostetin kirjoista ehdottomasti paras. Se että kirja oli mennyt minulta täysin ohi on hyvä esimerkki siitä, miksi varsinkin pienkustantajien kirjailijoilla pitäisi olla kotisivut tai jotain mistä heidän tekemisiään voi seurata. Kostet kirjoitti jossain vaiheessa blogia, mutta sekin on tainnut kadota jonnekin. Kostet on yksi niistä kirjailijoista joiden tekemisiä seuraan mielelläni ja olisin tarttunut kirjaan paljon aikaisemmin.


Luin tämän kylläkin eilen, eli lokakuun puolella mutta menköön nyt tähän samaan rytäkkään. Hauska kirja joka koostuu 101 lyhyestä kirjoituksesta suomalaisista ja suomalaisuudesta 10-vuotta suomessa asuneen britin silmin. Tämä taas nosti esille sen, kuinka "huonoja" suomalaisia me ollaan miehen kanssa. Aloitetaanpas vaikka siitä, että meillä ei ole autoa, emme omista mökkiä, emme juo, emme kalasta, en tunnista sieniä, jos eksyisin metsään kuolisin yhtä suurella todennäköisyydellä kuin tämä britti tässä, emme käy miehen kanssa Tallinnassa, vappuna välttelemme Helsingin keskustaa kuin ruttoa koska liikaa ihmisiä ja ilmaisen ämpärin lupaus ei saa meitä liittymään jonon jatkeeksi. En ihan allekirjoittanut kuvauksia Helsingistä ja kylmyydestä. Täällä kun on niin harmillisin harvoin -20 astetta. Ehkä tämä meidän "huono" suomalaisuus johtuu siitä, ettei olla miehen kanssa ihan täysiverisiä suomalaisia. Appiukon sukututkimus paljasti, että heissä on 5% italialaista verta kun taas minussa on 50% arabiverta. 

Muuta?
Kävin katsomassa Itin elokuvateattereissa. Hyvä leffa, muttei pelottava. Toisaalta olen huono mittari pelottavuuden kannalta, vieressä istuva nainen katsoi koko leffan sormien välistä kun taas minusta elokuva oli vain viihdyttävä. Eniten minua hirvitti se, että lippu maksoi yli 14 euroa. En tiedä onko elokuvaliput nykyisin aina näin kalliita, vai oliko tässä jokin Kingi-lisä. Yleensä käyn elokuvissa vain kerran vuodessa ja sekin siinä vaiheessa kun jouluna lahjaksi saadut leffaliput meinaavat mennä umpeen. 

Nyt luen Lottovoittajien pöydässä. Ahdistava, mutta todella mielenkiintoinen kirja.