tiistai 16. tammikuuta 2018

Hoitokoira ja deadline

Hoitokoira lähti sunnuntaina kotiin ja asunto tuntuu ihmeen tyhjältä :/ En voi sanoa, että kaipaan aamuherätyksiä tai että en nauti siitä, kun illalla kerkiää tekemään muutakin kuin mennä ulos. Mutta se hyvä puoli aamuherätyksissä kuitenkin oli, että sain editoitua. Normaalisti jos meinaan keretä kahdeksaksi töihin, herään kuudelta, teen eväät, kahvin, aamupalan ja pesen hampaat, ennen kuin istahdan kahvin ja aamiaisen kanssa sohvalle ja otan koneen syliin. Ensimmäiset viisitoista minuuttia menee ihan herätessä: luen iltapäivälehdet, blogit, katson miten en ole saanut yhtään uutta mailia ja sitten joskus puolen maissa, kun miehen herätys alkaa soimaan, minä siirryn tekstin pariin. Viisitoista minuuttia kerkiän editoimaan, ennen kun on pakko nousta pukemaan. Koiran ja aamulenkin takia jouduin aikaistamaan herätyksen tunnilla ja koska ei siinä ulkoilussa koko tuntia mennyt, viidentoista minuutin sijaan, kerkesin editoimaan puolisen tuntia. 
 
K:n seuraava deadline on viikon päästä, minkä takia heräsin tänään 5:30 ja aion toistaa tämän vielä niinä kahtena päivänä kun minulla on tällä viikolla aamuvuoro. Neljä lukua pitäisi vielä editoida, sekä tehdä loppuun tämä yksi joka on nyt kesken. Toivon, että piristyn tässä iltaa kohden vielä sen verran, että saisin editoitua tuon keskeneräisen luvun loppuun, mutta saa nähdä. Tuntuu, ettei puhti oikein meinaa riittää näin työpäivän jälkeen.

torstai 4. tammikuuta 2018

Joulukuussa luettu

Ihan näin alkuun haluan pahoitella kaikkia mahdollisia kirjoitusvirheitä. Kirjoitan tätä suoraan bloggeriin ja tämän softan oikeinkirjoitus-työkalu on surkea. 

 Ehdottomasti yksi parhaista kirjoista joita olen lukenut ja niin hauska!



 
 


 Nuo Panteleimonin kirjat on vain niin ihania <3 Nyt on vaan koiranhoitoväsy päällä, niin en jaksa sanoa näistä tämän enempää.


Onnistuin nappaamaan tämän opuksen kun oli 99 senttiä amazonissa. Minulla ei ollut tälle kovin suuria odotuksia, mutta kirja yllätti. Heskettin tapa kirjoittaa on hyvin humoristinen ja nauroin aika paljon vaikka kyse on tietokirjasta ja vielä oppaasta. 



Löysin jälleen kerran aivan mahtavan podcastin. Armand Rosamilian ja Chuck Budan vetämä The Mando Method Podcast on todella hauska. En yleensä kuuntele podcastin alkumusiikkia koska se on niin kauheaa (olen kuunnellut sen kaksi kertaa. Kerran sen takia kun päätin, että pitää edes kerran kuunnella läpi ja toisen kerran koska puhelin oli liian kaukana enkä jaksanut liikkua). En myöskään kuuntele 2016-vuoden jaksojen lopussa olevaa el-Mahirin vetämää markkinointiosuutta koska sen naisen ääni ja minun korvani eivät ole yhteensopivia. Mutta se keskikohta missä nämä kaksi juontajaa puhuu <3 Näillä tyypeillä on aika karu huumorintaju, että tällainen varoitus tähän loppuun.

Päätin sitten lukea kummaltakin kirjailijalta yhden teoksen niin tiedän millaista kirjoittavat. Rosamilian on nähtävästi saavuttanut jonkinasteista statusta sen zombie-kirjoilla, mutta en ole zombie-ihminen joten valitsin Chelsea Avenua. Budalta valitsin First Cutin. Kumpikin kirja oli ihan ok, mutta ehkä ei nyt ihan minun juttu. Budalta voisin testata vielä Pay Up and Die -sarjan ensimmäistä osaa, koska se kuulosti mielenkiintoiselta ja Rosamilianilla on yksi kummitustalo-kirja jota voisin vielä kokeilla koska sellainen kiinnostaa. 

Nyt olen sellaisessa oudossa tilanteessa, että luen kolmea kirjaa yhtä aikaa. Luen Kellotornia varten yhtä kirjaa, mutta olen ollut flunssan (ja aamu- sekä iltaulkoilujen) takia niin väsynyt, että aivokapasiteetti ei riitä siihen. Se vaatii keskittymistä. Eilen aloitin Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike ja olen viihtynyt kirjan parissa todella hyvin. 
Eilen aloitin myös J. Thornin Preta's Realm -kirjan. 

Aloitin Thornin kirjan koska joku sottapytty oli lukenut mielensäpahoittajan ennen minua ja halusin lukea vuoteessa. Moni on varmaan jo aikaisimmista teksteistä päätellyt, että olen kirjastossa töissä. Aina kun minun pitää tehdä päätös siitä pitääkö jokin kirja poistaa, teen sille vuodetestin eli mietin, ottaisinko tämän kirjan mukaani vuoteeseen. Jos kirja epäonnistuu testissä, poistan sen.

En myöskään koskaan lainaa vuodetestistä epäonnistuneita kirjoja, mutta nämä tahrat olivat sivujen välissä enkä huomannut niitä kuin vasta lukiessa.

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden viimeinen päivä

Jos jotenkin pitää summata tämä vuosi niin tekisin sen yhdellä sanalla: odotus. Suurimmat odottamiset liittyvät E:hen, mutta kyllä minä kaikkea muutakin olen joutunut odottamaan esim Pennaa – vieläkin. Niitä sentään lähetellään jo maailmalle. He aloittivat lähettämisen mustista (minulla on vihreä) ja US-näppäimistöstä (minulla on saksalainen). Jos hyvin käy se tulee ehkä ensikuun puolessavälissä. 
 
Kuten olen aikaisemmin jo maininnut, en ole onnistunut pitämään kiinni tavoitteesta jonka asetin viime vuonna joka oli, että minulla olisi Kellotornin ensimmäinen versio valmiina. K:n osuudet ovat ihan hyvässä kuosissa, mutta L:n ovat vasta raakatekstiä kirjoitusvihossa. 
 
Eilen aloitin E:n editoimisen. Haluan muuttaa kolme asiaa. Kaksi ensimmäistä ovat aika pieniä ja tein ne jo eilen, mutta kolmas on vähän isompi ja se tuottaa tällä hetkellä ongelmia. Minulla on yksi pieni pulma, jota en ole onnistunut vielä ratkaisemaan. 
 
Puhun E:stä enemmän joskus myöhemmin kun asiat ovat selkeämpiä sillä tämän kässärin sutheen odotus ei ole vielä ohi.

Tämä uusi vuosi menee flunssassa. Onneksi on burana  jolla voi ylläpitää normaalisuuden kulisseja pystyssä. Ei ole niin kurja olo, kun vetäisee sellaisen naamaan. 

Olisi ikävä lopettaa vuosi tällaiseen valitusvirteen, joten tässä piristystä päivään.  
Meille tuli sitten muutamaksi viikoksi hoitokoira kylään. 

 
Tämä kuva aika lailla summaa hierarkian tässä meidän uusioperheessä. Vuode tuli siis koiran mukana, ei ole kissan oma <3

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Hiukan editoinnista ja hyvää Joulua

Nyt se on käyty läpi. Kaksikymmentäneljä lukua,188 sivua ja hyvin paljon punakynämerkintöjä tekstin sekaan. Editoinnissa on menossa luku 5 eli hitaasti tullaan jäljessä, mutta ei se haittaa. Iloitsen siitä, että yksi osa on taas takanapäin.

Poistin sivukaupalla tekstiä, vaihdoin muutaman luvun paikkaa ja merkkasin kommentteihin ne kohdat joihin pitää kirjoittaa uutta. Lopputulos ei ole vielä kaunis, mutta ainakin se on selkeämpi. Parasta on kuitenkin se, että huomasin viihtyväni tekstin parissa. Nyt on hitusen varmempi olo sen suhteen, että ehkä tästä vielä joskus tulee jotain. 
 
Näissä tunnelmissa toivotan kaikille hyvää joulua!

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Editointia ja vähän joulutunnelmaa

Hirveän laiskasti olen nyt jotenkin kirjoitellut tänne blogiin. Enimmäkseen ihan siitä syystä, ettei tunnu olevan oikein sanottavaa. 
 
Aloittelin alkukuusta Kellotornin tulostetun version läpikäymistä. Prosessi oli hidasta koska työstin tekstiä luku kerrallaan. Luin ja korjasin yhden luvun, siirsin korjaukset koneelle ja editoin luvun vielä kertaalleen ennen kuin siirryin seuraavaan. Viisi lukua jaksoin käydä läpi tällä tekniikalla ja sitten meni hermot siihen kun tuntui, että aivan liian moni asia on kesken. Joten kävin sitten koko nivaskan viikonloppuna läpi ja nyt siirtelen korjauksia koneelle. Editointia teen jälkijunassa ja pikkuhiljaa. Sitä voi tehdä sitten senkin rinnalla kun siirrän L:n osuudet koneelle. 
 
Tänään oli yllättävän hektinen työpäivä, sitten treenit ja vähän kotihommia. Luin loppuun metropoliitta Pantaleimonin Murha näyttämöllä ja nyt mietin, mitä lukisin seuraavaksi. Olen ihastunut täysin Pantaleimonin kirjoihin. Niissä on sitä sama leppoisa tunnelma kuin Autereen kirjoissa. 
 
Arki rullaa ja jouluvalmistelut nakertaa vapaa-aikaa. Joulua ajatellen olen paistanut kauhean vaaleaksi jääneen piparkakkutalon (jonka mies on kylläkin jo syönyt) ja tehnyt hyviä, mutta liian lötköjä joulutoffeita. Yritin olla tehokas ja tehdä mahdollisimman paljon asioita etukäteen valmiiksi minkä takia keittelin toffeitakin hyvissä ajoin. Sitten kun toffee maanantaina kiehuili kattilassa luin reseptin loppuun ja siinä sanottiin, että toffeet säilyy vain viikon! Joten syötin tämän satsin miehen työkavereille ja huomenna on suuri fudgenkeittopäivä numero kaksi.

torstai 7. joulukuuta 2017

Marraskuussa luettu

 

Olipa ihana uppoutua uuteen Ruth Gallaway -tarinaan. Pidin ensimmäisestä paljon ja tämän laitoin heti varaukseen kun tajusin, että se on olemassa. Seuraavan suomennos taisi tulla ensi vuonna. Eihän nämä kirjat ole mitään sivistyksen huippua, mutta ei kaiken tarvitsekaan olla. Joskus on ihana vain viihtyä tarinassa. Jos jostain pitää antaa kritiikkiä niin se on kaikki ne perunalastut joita tässä syötiin. Teki vain itselläkin koko ajan mieli :/


Ärsyynnyn aika harvoin kirjan kirjoitustyylistä, mutta Leona Kortit on jaettu -kirjassa tyyli tökki ja pahasti. Teksti oli jotenkin niin kömpelöä ja kankeaa, että melkein jätin kirjan kesken. Leonan kohdalla näkee kuitenkin sen, että jos tarinassa on tarpeeksi imua, kirja saa paljon anteeksi. Tarina siis veti. Ei minua kyllä koskaan tehnyt mieli tarttua kirjaan, mutta sitten kun pakotin itseni sen äärelle, en oikein meinannut saada lukuhetkeä katkaistua. Tässä oli todella hyvä cliff-hanger sarjan seuraavaa osaa varten, mutta on hyvin epätodennäköistä, että tartun siihen. 

Leonan jälkeen (missä oli vähän liikaakin stressiä ja juoksemista), oli ihana tarttua kirjaan jonka päähenkilö esitellään siten, että hän makaa sohvalla ja lukee lehteä<3 Vanhat rouvat eivät juokse ja Leonan jälkeen tämä tuli tarpeeseen. Ihanan leppoisa murhatarina, jossa ei pidetä kiirettä ja kahvikin juodaan rauhassa. Olin kipeenä yhden päivän ja tartuin tähän kirjaan. Hyvä tapa viettää sairaspäivä. 


Olipa ajatuksia herättävä sarjakuva. En ollut jotenkin tajunnut, millaista törkyä jotkut voivat saada vain siksi, että kirjoittivat jotain mistä toinen ei pitänyt. Tätä kirjaa olen suositellut jo monelle ja varmaan suosittelen sitä jatkossakin. 

Ei mitään muistikuvia mitä luin Vihan ja inhon internetin ja Adan algoritmin välissä, mutta jotain kuitenkin. Minulla on jopa mielikuvia kirjan palauttamisesta, muttei mitään hajua, mikä se kirja saattoi olla. Selvästi mieleenpainuva lukukokemus. 


Tähän kirjaan tömäilin aika-ajoin ja lopulta päätin myös tarttua siihen. Kyse on siis Ada Lovelacen elämänkerrasta ja siitä, miten hän päätyi kirjoittamaan ensimmäisen tietokone-algoritmin. Enemmän tässä käsitellään Adan ja häneen vaikuttavien ihmisten elämiin, ettei sitä ohjelmointipuolta lopulta ihan hirveästi käsitelty. Oikeastaan olin yllättynyt kuinka vähän siihen lopulta keskityttiin. 
On kyllä ollut mielenkiintoisa spekuloida sitä, että jos digi-aika olisi todellakin alkanut jo sata vuotta aikaisemmin, missä olisimme nyt? 

Nyt luen Andy Weirin kirjaa The Martian. Elokuva oli hyvä ja kirja on vielä parempi.  

Edit 10.12. korjailin vähän kirjoitusvirheitä. Esimerkiksi kaikki Lenona -sanat = Leona.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Kaksi podcastia ja prosessista

Yritin katsella vähän noita aikaisempia postauksia, että olenko vielä maininnut näitä kahta podcastia ja nähtävästi en ole. Olen vain miettinyt postausta niin paljon, että päässä on jo melkein mielikuva sen kirjoittamisesta.


StoryShot Podcast – on Steven Manleyn lyhyt ja ytimekäs podcasti kirjoittamisesta, prosessista ja tekniikasta. Tätä ei voi kun suositella. Löysin tämän aika tuoreeltaan, joten pystyin kuuntelemaan kaikki jaksot saman päivän aikana. Jos pitää nyt jotain kritiikkiä antaa niin se on pituus. Nämä ovat pisimmillään noin parinkymmenen minuutin pituisia. Tämän miehen juttuja kuuntelisi mielellään pidempään. Hyvän ja viihdyttävän podcastin lisäksi on vielä juontajan ääni <3 <3 <3

Toinen mitä voin lämpimästi suositella on The Prollific Writer Podcast. Podcastin koko idea on siis kirjoittaminen ja nopeus. Pidin paljon alun jaksoista, missä Ryan J. Pelton kertoo omaa tarinaansa.
Varsinkin tämä Peltonin podcasti saa minut aina miettimään omaa prosessia (jonka tunnustan olevan tehoton). 
 
Se menee jotenkin näin:
  1. Kirjoitan käsin uuden luvun raakatekstin. Sanamäärä joka siirtyy koneelle voi olla mitä tahansa 300 ja 800 välillä. Tämän lisäksi kirjoitan myös paljon kaikenlaista ylimääräistä joka jää paperille kuten äänenavausta, tai kysymyksiä. Joskus aloitan kirjoittamisen sanoilla: Ei mitään hajua mitä tässä pitäisi tapahtua. Nämä ylimääräiset raapustukset eivät ole turhia vaan auttavat minua pääsemään vauhtiin.
  2. Siirrän raakatekstin koneelle. Tässä vaiheessa teksti voi laajentua hiukan. Jokin asia saa mielikuvituksen liikkeelle ja lähdenkin aukaisemaan herännyttä ajatusta. 
  3. Kirjoitan raakatekstin uudelleen. En editoi vanhaa, vaan aloitan ensimmäisestä sanasta ja lähden kopioimaan vanhaa tekstiä. Tässä vaiheessa aukaisen ja laajennan raakatekstiä ja usein se löytää lopullisen pituutensa joka voi olla mitä tahansa 1200 ja 2000 välillä. 
  4. Kirjoitan kaiken uudelleen. En koko lukua putkeen, mutta jonkin osan. Muutaman virkkeen kerrallaan joita sitten uudelleen kirjoitan niin monta kerta, että olen tyytyväinen. Joka kierroksella jotain muuttuu. Joskus löydän helposti lauseiden oikeat muodot, joskus totean pitkän väännön jälkeen, että tällä kierroksella en pysty parempaan ja siirryn tekstissä eteenpäin.
Kohdat 1-3 saattavat tapahtua aika lähekkäin. Yleensä siten, että 1-2 samana iltana ja 3 seuraavana päivänä. Esimerkiksi kellotornissa K:n osuudet menivät aikalailla näin. L:n osuudesta on olemassa vain raakateksti eli kohta 1. Kunhan Penna joskus saapuu taloon teen kohdat 2-3. Kohdan 4 aloitan vasta sitten, kun olen siirtänyt kaiken koneelle ja kirjoittanut edes kerran kaiken läpi.

Kun sanon blogissa, että kirjoitan uutta tekstiä, tarkoitan sillä kohtaa 3. Kun puhun editoimisesta, se on kohta 4. Teksti ei ole valmis kun kohta 4 on ohi. Vaan yleensä käsikirjoitus käy läpi monta 4-kierrosta. Siten jossain vaiheessa, kuten nyt K:n osuuden kanssa, tulee se hetki kun ei enää tiedä mitä tehdä ja sitten tulostan pinkan. Kunhan ne korjaukset on sitten taas projektissa, teen varmasti vielä ainakin kerran kierroksen 4.

Kuten sanoin, tehotonta, kun vertaa Peltonin haastateltaviin. En kuitenkaan koe mitään painetta muuttaa tätä. Olisihan se kiva, jos osaisin ajatella kone sylissä jolloin voisin hypätä yli kohdat 1-2 ja siirtyä suoraan kolmoseen. Mutta toisaalta, pidän käsinkirjoittamisesta. Pidän myös kohdasta 4 jossa teksti löytää oikean ulkoasun. Ne jatkuvat uudelleenkirjoittamiset saattavat kuulostaa työläillä, mutta minulla on usein niin hauskaa, että se on vaivan arvoista.